Tarvitsin tietoa tavaramerkeistä ja olen aidosti kiinnostunut aiheesta, mutta silti huomasin tekeväni luennon aikana kaikkea muuta (tekemättömien asioiden listaamista, meilien tarkastamista, piipahdus Facebookissa..) kuin kuuntelevani alan parhaiden asiantuntijoiden kullanarvoisia vinkkejä. Oma päänsisäinen radiokanavani kytkeytyy liian helposti päälle monotonisesta monologista.
Ihminen jaksaa kuunnella keskimäärin seitsemän minuuttia puhetta kerrallaan.
Unitutkijoiden mukaan ihminen nukahtaa keskimäärin seitsemässä minuutissa.
Opetusviestintä on aina kaksisuuntaista: kouluttajan tehtävä on esittää viesti mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi, mutta myös kuulijalla on oma vastuu ottaa aktiivisen oppijan rooli.
Kun kouluttaja on mielestäsi tylsä- tee hänestä itse loistava. Opettele taitavaksi oppijaksi.
Näin minä toimin, kun oma huomioni ei pysy puhujan esittämässä asiassa:
- Peilaa: Toistan jokaisen lauseen mielessäni hiukan eri tavalla
Luennoija: "Rekisteröinti on voimassa 10 vuotta rekisteröintipäivästä, voimassaoloa voidaan jatkaa uudistamalla 10 vuodeksi kerrallaan"
Omassa päässä: "Rekisteröinti raukeaa 10 vuoden päästä rekisteröintipäivästä, joilloin sen voi uudistaa taas 10 vuodeksi eteenpäin."
- Sijoita itsesi tarinaan: jokainen meistä on loputtoman kiinnostunut itsestään:
Kun ensi viikolla haen itselleni Ideapakka-merkkiä, niin aion varmistaa erilaisista tietokannoista ettei hakemani merkki ole sekoitettavissa aikaisemmin haettuihin, rekisteröityihin tai vakiinnutettuihin oikeuksiin, esimerkiksi..
- Kyseenalaista jokainen lause: tee vastaväite ja kysy miksi, kuka, miten
Saadaanko rekisteröinnillä yksinoikeus tavaramerkkiin? Miksi rekisteröinnillä saadaan yksinoikeus tavaramerkkiin? Miten niin rekisteröinti takaa yksinoikeuden tuotemerkkiin?
- Piirrä käsitekartta, vuokaavio tai vaikka (pila)kuva: Luokittele käsitteitä ja aseta ne hierarkiseen malliisi.
- Kirjoita kirje aiheesta: mieti kuka voisi olla aidosti kiinnostunut kirjeestä.
Tiesitkös muuten, että tavaramerkin yksinoikeus ei olekaan ’kaiken kattava’, vaan määräytyy haetun tavara- ja palveluluettelon mukaan, esimerkiksi...
- Sijoita asiat prosessimaisesti tilaan: Aloita ovesta ja kulje huone ympäri
- Pelaa bingoa: Yritä arvata puhujan käyttämiä käsitteitä ja tee niistä itsellesi bingoalusta.
- Kuvittele puhuja alasti!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti