Koulutuksiini osallistuvat kaipaavat aina kahta asiaa: esiintymistaitoja ja ohjeistusta esitysmateriaalien laadintaan. Itse painotan, että olen pedagogiikan ja siten opetusviestinnän ammattilainen ja kouluttamisessa kliinistä esiintymistä tärkeämpiä tekijöitä on paljon muita, kuten esimerkiksi aito läsnäolo kuin se mitä fonttia opetusmateriaalissaan on käyttänyt.Koska itse en ole visuaalisuuden asiantuntija, on kouluttajille jakamani kirjavinkkilistalla on jo jonkin aikaa ollut teos: Vaikuta visuaalisesti. Pyysin kirjaa itse kirjoittajalta muutama kuukausi sitten, mutta jostain syystä en vain ole kovin hanakasti itse tarttunut opukseen ja viimein keksin syyn: Kun perustin oman blogin (ja muutama kuukausi sitten oman yrityksen), tajusin että itseisarvo on oman luovuuden toteuttamisessa. Pelkäsin, että kirja palauttaa minut jälleen tilanteeseen, jossa suuri energia ja aika menee logon suoja-alueen millimetrien laskemiseen. Oma tapani revitellä väreillä ja fonteilla diaesityksessä ei menisi läpi minkään yrityksen graafisesta ohjeistuksesta. Kirja ei kuitenkaan saarnaa vaan pikemminkin esittää kysymyksiä: "Herättävätkö nämä fontit sinussa saman mielikuvan"
Outi on omien sanojensa mukaan kirjoittanut kirjansa kaikille niille esitysgrafiikan tekijöille, jotka tiedostavat työelämän esitysgrafiikan surkean nykytilan ja haluavat olla mukana korjaamassa sitä:
"Suurin osa esitysgrafiikkaa käyttävistä ihmisistä tekee nimittäin työkseen jotakin muuta kuin graafiseen suunnitteluun liittyviä tehtäviä ja ehkä siksi olen pystynyt samaistumaan heidän tilanteeseensa: Mitä kaikkea pitäisi muistaa huomioida, jotta esitysgrafiikkani olisi selkeämpää ja toimivampaa"
Havainnollistanisen taito on kouluttajan työssä oleellista! Kirjan avulla opetusmateriaaleista tulee opetusviestinnällisesti laadukkaampaa ja viesti menee paremmin perille.
Kirja on jaoteltu seuraaviin päälukuihin:
- Esityksen valmistelu
- Sisältöelementit
- Tiedon visualisointi
- Aineiston jakelu ja esityksen pitäminen
Kirja ei sitten ole minkään tietyn ohjelman tai ohjelmaversion käyttöopas vaan käyttämänsä ohjelman toiminnot pitäisi osata tai opetella muista lähteistä.
2 kommenttia:
Olet kyllä hyvin tavoittanut olennaisen: "itseisarvo on oman luovuuden toteuttamisessa". Juuri tämä oma luovuus on ns. PowerPoint-kulttuurissa hukassa. Tehdään niinkuin muutkin tekevät >> dumpataan niin paljon asiaa näkyville kuin ikinä mieleen tulee ja toivotaan, että määrä tyrmää. Kuvitellaankohan kenties, että tämä antaa mielikuvan huippuasiantuntijuudesta. Ehkäpä ongelma onkin jo liika yrittäminen?
Suosittelen tähän jatkoksi Garr Reynoldsin blogiartikkelia, jossa Darth Vader kohtaa Yodan :) http://www.presentationzen.com/presentationzen/2006/01/contrasts_in_pr/comments/page/2/
Kiitos kommentista. Kirjasi on herättänyt kiinnostusta.
Oma luovuus ei saa tietenkään mennä viestin perille saamisen edelle, vaan ainoastaan tukea sitä. Muuten puhutaan taiteesta ;-).
Lähetä kommentti