sunnuntaina 1. marraskuuta 2009

Onko värillä väliä?


Aivo Kurkiainen ja Aino Mieli pohtivat Facebookissa tällä viikolla minkä värisiksi seinät tulisi maalata tehostaakseen kognitiivista suoritusta.

Värien avulla voidaan vaikuttaa ihmisten tiedostamattomaan ajatteluun. Mainostajat teettävät jatkuvasti psykologisia tutkimuksia värien vaikutuksesta ihmisten tunteisiin ja havainnointikykyyn. Näin pyritään herättämään sellaisia tunteita ja muistikuvia, jotka saavat meidät haluamaan mainosten esittelemiä tuotteita.

Väreihin sisältyvät symboliset ja assosiatiiviset merkitykset voivat tuoda viesteihin uusia piirteitä. Opettelimme ala-asteella lukemaan nuotteja niin, että väritimme ne värikynällä aina tietyn värisiksi. Kun soitan nykyisin huilua niin d-viivalla olevat nuotit koodautuvat yhä aivoissani vihreiksi, e-nuotit sinisiksi, g-nuotit punaisiksi jne. Saksaa opiskellessani kävin sanalistoja värikoodasin sanat huomiotusseilla: maskuliini-der, feminiini-die, neutri-das. Peruskoulussa myös opimme, että punainen ilmoittaa vastauksen perinteisesti olevan väärin. Vihreä sen sijaan aktivoi aivojen mielihyväkeskuksessa pikavoiton.

Vielä nykyisinkin saksan kielen neutri-sana  tai d-ote huilusta tuntuu palkitsevammalta kuin g-ote tai die -sijamuotoinen sana. Värien avulla voidaan esim. kiinnittää käyttäjän huomio johonkin tiettyyn asiaan, auttaa tunnistamaan, jäsentämään ja muistamaan asioita sekä lisätä oppimateriaalin miellyttävyyttä. Oppimateriaaleissa värin valinta lisää  tehokkuutta, tai väärin valittu väri voi vaikuttaa päinvastaisesti

Ei ole olemassa oikeita tai vääriä värejä. Väreillä on myönteinen tai kielteinen vaikutus sen mukaan, millaisissa yhteyksissä niitä käytetään ja kuinka  ihminen niitä kokemuksensa perusteella tulkitsee.

Subjektiivisten tulkintojen lisäksi, väreillä on aina myös kulttuurisia merkityksiä. Ei kai ole sattumaa, että puolustusvoimien ja useiden lakitoimistojen väri on harmaa.  

Pidän mustaa vahvana suojavärinä ja huomaan, etten koulutuspäivinä mielelläni kouluttaessani pukeudu mustaan. Pukeutumisesta blogasin aikaisemmin ja tähän teemaan liittyen löysin nyt Kaisa Virtasen diaesityksen. Huomaan usein pukeutuvani koulutustilanteissa ruskeaan. Virtasen mukaan se onkin sopii tilanteisiin, joissa pitää saada ihmiset avautumaan ja puhumaan.

Diaesitys asettaa värivalinoille erityisiä haasteita. Ehkäpä esitysgrafiikoista kirjan julkaissut  Outi blogaa meille jotain esitysteknisistä värivalinnoista :-).

2 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Hyvä artikkeli. On tosin pakko tunnustaa, että kun sanon ihmisille käyneeni vaateostoksilla he tietävät sen tarkoittavan kaksia uusia mustia farkkuja ja puolta tusinaa mustaa t-paitaa. Yllätysmomentti on sitten yläosa, tuliko "oikea" jakku vaiko neule. Tämä kai johtuu kahdesta asiasta: 1) inhoan vaateostoksia 2) edellinen taas on seurausta siitä, että pienellä paikkakunnalla ei pysty rahojaan tuhlaamaan vaatteisiin vaikka haluaisi ja jos vielä pitäisi värien kanssa ronklata, olisi tosi hankalaa. Olen sitten opetellut elämään sen säännön kanssa, että ratkaisevin on kasvoja lähellä oleva väri eli eläköön hassut kaulakorut, huivit, värikkäät lasien kehykset yms.

Mutta kieltämättä väri vaikuttaa, 2 tuntia vanha kullanpunainen hiusväri on tehnyt minusta paljon pirteämmän kuin mitä olin aamulla hiirenharmaana blondina :)

Kiitti blogikirjoituksen ideasta. Väreistä on ollutkin aikomus kirjoittaa jotakin, katsotaan mitä syntyy :) Nyt blogissani menee vielä vähän aikaa juttusarja luettelomerkeistä (ajatella, kaikenlaiset asiat sitä ihmistä isnpiroivatkin).

Reetta K kirjoitti...

Kiitos kommentista.

Vaatetus voi vaikuttaa monella tapaa, kun lähden lenkille oranssi juoksutakki päällä, juoksen yleensä paljon kovempaa kuin musta takki päällä.. Ehkä alitajuisesti jo pukeudunkin tietynlaisen suoritukseen orientoivaan väriin (ja materiaaliin & malliin)?

Jäämme odottamaan omaa postaustasi värien ihmeelliseen maailmaan.